Harvinainen vieras

Hassua, sen että ehdin julkaista aiemman blogitekstin, jossa harmittelin sitä, kuinka vähän lintuja on näin talven kynnyksellä enää seurana, niin pihapiiriin pyrähti harvinainen vieras. Peräti niin harvinainen, että näin vieraan ensimmäistä kertaa näillä nurkilla, vaikka olen samoillut näitä saaria yli 20 vuotta. Ja ensimmäistä kertaa ylipäätäänkin. Äänen olen kyllä täällä aiemminkin kuullut, nakutus voi kantaa kilometrien matkan yli.

Palokärki.

Ei sillä että palokärki niin harvinainen ylipäätään olisi, elinvoimainen kanta Suomessa kuuluu olevan. Mutta minulle harvinainen, kun ei tavallisesti naapurustoon kuulu. Liekö ollut ruuanetsintä-vaelluksella tai nuori yksilö itselleen reviiriä etsimässä. Ja hieno näky palokärki onkin.

Sieltä hän pyrhälsi, naapurisaaresta täydellä touhulla. Aaltoilevasti lentäen ja huudellen kantavalla äänellä tullessaan. Havahduin kummalliseen ääneen, kun olin juuri keskittynyt kuuntelemaan hiljaisuutta, josta olin kaksi minuuttia aiemmin kirjoittanut. Nauratti ihan, kuinka nappiajoitus palokärkirouvalla olikaan. Sillä rouvaksi linnun diagnosoin, päälaki kun ei ollut punainen. Lähdeteoksena jouduin tosin käyttämään vielä sitä Zootakin vanhempaa opusta, Linnut värikuvina vuodelta 1953.

Iso lintu. Olin ajatellut mielessäni palokärjen noin käpytikan kokoiseksi, mutta lähempänä varistahan tuo taitaisi olla. Liekö joku poikkeuksellisen suuri yksilö, varmaan puolimetriä päälaelta pyrstöön. Lennähteli puusta toiseen, kuullosteli, ja vaihtoi seuraavaan puuhuun. Meidän puut on ilmeisesti hyväkuntoisia, kun ei mitään nokankoputettavaa löytynyt. Seurailin varmaan 10 minuuttia palokärjen puuhia, mutta juuri kun lähdin hiipimään kohti kameraa, palokärki päätti vaihtaa saarta. Niin aina. Huutaen lähti kohti pohjoista. Eli pitäisi olla poutaa tiedossa? Se olisikin ihan tervetullut enne, kovin on ollut harmaata ja sumuista päiväkausia. "Jos palokärki lentää etelään, tietää se sadetta. Jos pohjoiseen, niin poutaa."

Toisaalta palokärjen vierailu pihapiirissä voi kansantarinoiden mukaan olla myös huono enne, ja tietää kuolemaa. Varsinkin jos palokärki olisi intoutunut hakkaamaan tuvan hirsiä. Takaseinän toksutus tiesi isännän kuolemaa, sivuseinän emännän. Ja julkisivun hakkaaminen heikkoa tulevaisuutta kaikille. Ehkäpä nykytietojen varassa voikin tulkita palokärjen seinän naksutuksen huonoksi enteeksi, merkiksi siitä että hirret on hapristuneet ja pitävät sisällään jotain palokärjelle mieluista syötävää. :)
Mutta helppoa on kyllä ymmärtää vanhan kansan kammo, kyllä puusta toiseen lentelevä ja siellä ympäriinsä kuikuileva hiilenmusta otus ehkä aikalailla voi kuoleman lähettiläältä näyttääkin. Mutta hieno kohtaaminen joka tapauksessa.

Paremman puutteessa laitettakoon kuva palokärjestä siitä vuoden 1953 Linnut värikuvina-kirjasta. :)