Eräänä talvena minä kyllästyin. Elämään, jota oravanpyöräksikin osuvasti kutsutaan. Kyllästyin heräämään joka aamu puoli kuudelta. Kyllästyin maksamaan laskuja. Tekemään tarkoituksetonta työtä jolla maksaa laskuja. Asumaan pienessä kerrostaloasunnossani turvassa ympäröiden itseäni tavaralla, jota luulen välttämättä tarvitsevani. Ja sitten taas heräämään puoli kuudelta työhön, jotta on varaa maksaa ne tavarat ja sen pienen asunnon vuokra.
Ei elämä voi olla vain tätä varten?
Arki on minulle kuin joku triangeli. Sen soittaminen näyttää helpolta, mutta oikea rytmi on silti vaikea löytää. Ja siinä ikuisesti toistuvassa kolmion muodossa on pienenpieni kolo, josta pääsee pakoon....
Kun päätös lopulta kypsyi valmiiksi, oli aika tarttua toimeen. Hassua, miten stressaava prosessi kaikesta stressaavasta luopuminen on. Irtisanoin sen pienen sievän asuntoni. Aloin myydä tavaroitani. Kerroin töissä lopettavani. Ripottelin omaisuuttani, josta en vielä ollut valmis luopumaan, ympäri Suomen kamaraa. Henkisestikin kuluttavaa painiskelua, varsinkin työn lopettamisen suhteen. Mutta minua tarvitaan täällä. Entä jos täällä joudutaan ihan pulaan kun miä vaan lähden hippelemään. Enhän minä voi olla työtön pummi. Mutta kyllä, kyllä minä voin kaikkea tuota. Kukaan meistä ei ole korvaamaton työssä, vaikka se siltä tuntuukin, ja siitä irtikiskoutuminen on vaikeaa. Ja varsinkaan korvaamattomia ei ole ne liian monet tavarat, joista monen kohdalla tunsin haikeutta luopuessani. Ei sielun vapauteen verrattuna.
Mihin sitten? Erääseen sisävesistön saareen, jota Myrskyluodoksi kutsutaan.
Vaikka kaiken hullun muuttorumban ja kämpän tyhjentämisen kaaoksessa kirosin omaa hulluuttani ja sitä, etten ikinä voi toimia niinkuin "normaalit" ihmiset, niin ensimmäinen kevätpäivä saaressa, johon saavuin muuttokuormineni, hiljensi ylikuormittuneen mieleni ja vahvisti sen, että täällä minä haluan olla. Että olen onnellinen juuri näin. Ja onnellinen siitä, että löysin rohkeutta tehdä ne valinnat, jotka minut tähän pisteeseen toi. Väsyttävä prosessi kylläkin, niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Mutta täällä minä nyt olen, Myrskyluodollani. Ja Erämaan Äärellä on kertomus siitä.
"Pitkät kauniit aurinkopäivät saattavat eessäni olla,
Taikka kuolema, köyhyys ja kurjuus
- Kuolema tunkiolla."
- E. Leino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti